KETUN  HENKI

 

 

 

MINUSTA

 

Olen Riikka-Lea Puuska synnynäinen näkijä ja henkien työhöni kutsuma, jonka elämänpolku on ollut haastava.

Kuitenkin juuri se kaikki on opettanut minulle rakkautta, hyväksymistä. ymmärrystä, myötätuntoa ja anteeksiantoa sillä rakkautta koetellaan.

 

Verenperintönä äitini puolelta on tullut parantajuus ja isäni puolelta näkijyys. Vahva luontoyhteys siivittää tuota kaikkea.

 

Olen

-Näkijä

-Traditionaalisen Reikinopettaja

-Reikihoitaja

-Karunamaster

-Ryhmänohjaaja

-Intuitiivinen elämäntaidonkonsultti

-Verbalisti ja taidemaalari

 

Mutta enemmän, kuin mitkään kurssit taikka todistukset seinälläni vaakupissa painavat verenperintöni, itseni kanssa tekemäni työ ja tähtiin kirjattu elämänpolkuni. 

 

Teen työtäni Rakkaudella, arvostuksella ja myötätunnolla. 

 

Annan ihmislle avaimia näkijyyden, koulutuksen taikka hoitojen myötä mutta vastuu noiden avaimien käyttmisestä jää aina ihmiselle itselleen.

 

Omaa hyvinvointiaan ei voi ulkoistaa sillä kuka sinusta pitäisi parempaa huolta, kuin sinä itse? 

 

Rakkaudella Riikka-Lea Ketun Henki

 

 

HEIMO TIETOUS HENKINEN PERINTÖMME

                

Löytäessän kadotetun luontoyhteyden ihminen muistaa oman alkuperänsä

                                                                                    -Riikka-Lea Ketun Henki-

 


Muutamia vuosia sitten, kun seisoin Rosenin muuria (Loviisan maalinnoitus) tuijottamassa liittyi tietoisuuteni elämän jatkumoon.
Katsellessani ikivanhoja kiviä ymmärsin kuinka tunsin paikan historian ja siinä hetkessä ymmärsin jatkuvuuden tärkeyden.

Kuinka juuremme liittävät meidät elämän jatkumoon.

Kauan olin ollut juureton vailla tuntoa itsestä vain rakennettu itsetunto seuranani. Repaleinen elämäni oli kulkenut polkujaan.
Ainoat asiat, jotka olivat minua seuranneet läpi noiden vuosikymmenien olivat rakkauteni luontoon, näyt ja opitut perinteet.

Kaiken muun olin halunnut haudata haudatessani itseni.

Kuoleminen on helppoa mutta eläminen vaatii mielikuvitusta”

 -Merlin-

Minua riivasivat näyt, unet ja oudot tapahtumat. En halunnut tietää, taistelin vastaan. Kunnes lopulta, melkein 8 vuotta sitten, aloitin rankan mutta huikean matkan itsetuntemukseeni.

Itseeni tutustuminen avasi ovet jatkumolle, liityin osaksi elämänvirtaa, esi-isieni tiedot ja taidot koodattuna vereeni. Odottaen muistamista, oppimista ja käyttöön ottamista.

Heimoni on minulle syvempää tietoutta itsestäni. Tietoa siitä kuinka liityimme aikojen alussa osaksi luonnon jatkumoa. Verilinjoiksi, suvuiksi, kulttuurisiksi tavoiksi, ammatillisiksi heimoiksi, myös yhteenliittymiksi hengenheimolaisuuden kautta.

Tänään tunnen heimo vereni kutsun
Ja liityn osaksi sukuni kronikkaa Jatkumoksi, 
universaalin tiedon kantajaksi.

Näkijäksi, parantajaksi